Opiskelin nuorena miehenä filosofiaa ja sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistossa. Elämä kuitenkin veti minut intohimoisista opinnoista työelämään ja vieläpä IT-alalle ennen kuin ehdin valmistua. Olin opiskellut myös tietojenkäsittelyä ja lahjani oli tulkita käyttäjien ja organisaatioiden toiveita ATK:ksi. Ehdinkin viettää 20 vuotta auttaen organisaatioita kehittämään internet-palveluita, jämähtäen uralle, joka eteni omalla painollaan, kunnes elämä pysähtyi kokonaan.
Isäni kuoltua sain oireita, jotka tekivät työskentelystä mahdotonta, ja aloitin terapian, joka oli kestävä 15 vuotta. Jouduin jättämään IT-alan taakseni, eikä edes musiikin tekeminen — todellinen intohimoni elämässä — enää lopulta sujunut. Olin perustanut yhden miehen musiikkipuulakin, josta minut lopulta kirjoitettiin pysyvälle sairauseläkkeelle.
Tuossa elämän taitekohdassa kuulin uudestaan filosofian väkevän kutsun. Alice Holtzhey-Kunz toteaa, että ns. mielenterveyden häiriöistä kärsivät ihmiset kokevat herkemmin ihmisen ontologisen haavoittuvuuden ja heistä tulee siksi vastentahtoisia filosofeja — filosofeja olemisen karujen realiteettien ansiosta. Näin taisi käydä itsellenikin. Etsien tapoja löytää mieltä kärsimyksestä ja tarkoitusta elämään, joka oli menettänyt merkityksensä, löysin Viktor Franklin filosofian. Hakeuduin opiskelemaan hänen ajatteluaan ja valmistuin Academic Associate in Logotherapy and Existential Analysis -opinnoista Suomen Viktor Frankl Instituutista ja jatkoin opintoja Australian Viktor Frankl -instituutin koulutusohjelmassa. Sain kansainvälisen akkreditaation logoterapiasta ja eksistenssianalyysistä vuonna 2020.
Opinnot eivät maagisesti palauttaneet toimintakykyäni, eikä se ole palannut vieläkään, ja istun tälläkin hetkellä ahdistuksen kanssa, jonka vain vaivoin siedän. Mutta opin jotakin mittaamattoman arvokasta. Opin, että jos on tarkoitusta, jonka vuoksi elää, voi sietää kovaakin kärsimystä.
Ainut paikka, jossa voin rauhassa olla oma itseni ja edes jotakuinkin pysyä kasassa, on kotimme rakkaan vaimoni ja kahden rescue-kissan kanssa. Nyt kotimme viedään altamme, kun vesivahingon takia joudumme muuttamaan muualle ehkä kahdeksi kuukaudeksi. Mutta olen Viktor Franklia tutkimalla opinnut roikkumaan tarkoituksessa kiinni.
Olen selvinnyt epätietoisuudesta, en minkään terapeuttisen tekniikan tai taidon ansiosta, vaan keskittymällä tekemiseen, joka on minulle syvätarkoituksellista. Olen epävarmuuden ja miltei lamaannuttavan ahdistuksen keskellä viimeistellyt tulevan kirjani A Good Life Despite Everything ja saanut sen juuri lähetettyä kustantajalle. Olen siis ironisesti joutunut panemaan kirjani perusviestin käytännön testiin — vaikeuksista voi selvitä, jos elämä on täynnä tarkoitusta.
Kirjassa on toki muitakin näkökulmia kärsimyksen kanssa selviämiseen — psykologinen ja neurotieteellinen — mutta Franklin ajattelu on se kivijalka, jolla elämäni seisoo, ja siksi Franklin filosofiaa käsittelevä luku on kirjan pisin. Se on kivijalka, joka ei voi murtua, koska jokaisessa tilanteessa on jokin tarkoitusmahdollisuus. Tällä hetkellä tarkoitusmahdollisuudeksi nousee kirjoittaminen tähän blogiin ja uuteen englanninkieliseen blogiin osoitteessa Arcticmeaning.fi. Ja voimavarojen mukaan tulen kertomaan kirjasta eri tavoin, koska uskon, että se on ihmisille aidosti avuksi. Perustelen sitä sillä, että samoja ajatuksia pyörittelevä edellinen kirjani, Monimuotoinen traumaperäinen stressi, on auttanut palautteen perusteella traumaperäisen stressin kanssa kamppailevia.
